C-96-97 tytöt - Otteluraportit
18.12 Isokyrö 8.1. Lohtaja 22.1. Kokkola 12.2. Liminka 25.2. Lapua 11.3. Lohtaja 18.3. Tampere
PSP Lapua-Sastamolo 0-7
Pientä jännitystä oli sopivasti ennen peliä ja peli eteni aika lailla selvällä kaavalla alusta loppuun asti. Sastamolo piti palloa ja hienolla viisikkosyöttelyllä haki maalipaikkoja. Laukauksia sateli vastustajan maalia päin tasaiseen tahtiin. Tilanteita oli paljon ja koitettiin pelata oma pää puhtaana. Ensimmäinen maali tuli aivan ensimmäisen erän lopussa ajassa 14.27 jonka viimeisteli hienosti Veera Pesonen. Aivan toisen erän alussa Sastamolo iski toisen maalin joka oli hienon yksilösuorituksen tulos. Annika Barsk riisti pallon vastustajalta ja ohitti toisen puolustajan ja pienestä kulmasta laukaus aivan maalin takaylänurkkaan. Toinen erä jatkui samalla kaavalla ja lapua tyytyi vain purkamaan palloa Sastamolon päähän.
Kolmannessa erässä sitten Sastamolo ratkaisi ottelun 3 minuutin aikana, jolloin lapua sai kerätä pallon verkosta 3 kertaa. Ottelun lopussa vielä Sastamolo kaunisteli lukemiksi 7-0 ja mikä hienointa niin oma pää pysyi puhtaana. Sastamololla onkin yksi ehkä sarjan parhaista puolustuksista. Vahva esitys kauttaaltaan ja nyt syöttöpeli oli ihailtavaa. Ottelun kulusta kertoo hyvin että lapua sai pelin aikana 4 laukausta Sastamolon maalia kohti kun taas Sastamolo laukoi hurjat yli 40 laukausta. Ottelun tehoikkaimpia olivat tällä kertaa. Riikka Nurmela (3+0) Annika Barsk (1+2) ja Kirsi Sipola (2+1).
Sastamolo Kings-Hipa 3-1
Toinen ottelu olikin sitten ennakkoon koko sarjan kovin ja taitavin joukkue vastassa. Ennen ottelu vain sovittiin että rauhassa rakennellaan peliä ja pidetään puolustus tiiviinä. Vastaan asettui Hipa. Ottelua ei kauan ehditty pelata kun Sastamolon laitahyökkääjä Maija Koivunen pääsi laidasta läpi ja antoi hienon syötön keskustaan nousseelli Kirsi Sipolalle joka ei erehtynyt. Ajassa 1.18 Sastamolo otti johdon. Ensimmäinen erä mentiin vielä suhteellisen tasaisissa merkeissä vaikka Sastamolo palloa pitikin ja syöttöpeli kulki mallikkaasti. Puolustuksessa Inka Turtinen sekä Marski Roiha olivat joukkueen ehdotonta parhaimmistoa katkomalla jokaisen Hipan avaus yrityksen ja rauhoittamalla peliä. Sastamolo hallitsi ja Hipa pääsi muutaman kerran kauko laukaisu paikoille. Toiseen erään Mentiin samalla taktiikalla.
Toisen erän puolenvälin jälkeen Sastamolo iski sitten toisen kerran ajassa 28.36 veera pesonen syötti maalin eteen josta joukkueen tehokkain Maija Koivunen ei erehtynyt vaan laittoi rauhallisesti pallon verkkoon. Kolmanteen erään Sastamolon pelaajilla alkoi jo hiukan painaa jaloissa ja jouduttiin käyttämään muutamia hyökkääjiä puolustuksen apuna. Kaikki pelit kolmella puolustajalla pelaamisen huomaa viimeisessä erässä. Kolmannen erän alkuun Hipa sai loistavasta paikasta vapaa lyönnin josta Hipa iski 1-2 kavennuksen. Se ei joukkuetta lannistanut vaan jatkettiin aktiivista karvausta ja syöttöpeliä. Muutaman kerran ottelun kolmannessa erässä Hipa pääsi vielä hyville laukaisu paikoille mutta Sastamolon puolustus pelasi loisto ottelua ja virheitä ei tehty.
Ottelun lopullinen niitti tuli minuutti ennen pelin loppua kun koko sarjan maalitykki Riikka Nurmela sivalsi muutaman metrin päästä pallon verkkoon. Siinä vaiheessa peli oli selvä ja viimeisen minuutin aikana Sastamolo vielä sai muutaman paikan lisää ja Hipa ei enää hyökkäämään päässyt. Loistava jatko sarjassa ja joulutauolle hyvä jäädä sarja johdossa. Ottelun tehokkaimpia olivat Maija Koivunen (1+1) Kirsi Sipola (1+0) Riikka Nurmela (1+0).Ottelun lopputulos 3-1 ei aivan kerro kaikkea ottelusta koska laukauksia Sastamolon maalikohti tuli 11 ja Sastamolo laukoi yli 30 kertaa. Ottelu oli vähä maalinen mutta hieno osoitus joukkueen taidoista koska Hipan joukkue jo aikaisemmin tänä vuonna karsi sm liigaan ja sinne selvitti tiensä. Täytyy sanoa että en ole monesti nähnyt joukkuetta joka on niin tiivis ja kuinka jokainen pelaaja antaa kaikkensa jokaisessa vaihdossa. Tästä on hyvä jatkaa taistelua sarjan pisteistä jatkossakin.
Sastamolo Kings-PSB Lapua 8-1
Sastamolon tyttöjen c juniorit jatkoivat otteluitaan Lohtajalla sunnuntaina 8.1 . Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui jo kertaalleen vastaan tullut Psb Lapua. Ottelun alkua jännitettiin samalla tavalla kuin ennenkin ja pientä hermostuneisuutta oli ilmassa. Sovittiin vain että kovaa karvausta ja hyvää syöttöpeliä jatketaan. Ottelun alun muutaman minuutin pelin jälkeen Sastamolo otti taas kerran ottelun täysin hallintaan. Ajassa 7.41 Riikka Nurmela teki hienon maalin puolustaja Inka Turtisen läpisyötöstä ja tilanne oli 1-0, ajassa 11.32 Maija Koivunen iski ottelun 2-0 Kirsi Sipolan syötöstä, Sastamolo piti palloa ja hallitsi tapahtumia kentällä. Erän loppuun lapuan pelaaja pääsi hyvään laukaisu paikkaan pomppupallon jälkeen ja Kirsi Sipolalle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin rikkoa lyömällä mailaan. Tilanteesta Lapua sai rangaistus laukauksen ja Sastamololle merkittiin ensimmäinen Jäähy sarjassa. Sastamolon maalivahti Veera Palokangas otti kuitenkin rangaistuslaukauksen kiinni ja ensimmäiselle erätaolle mentiin 2-0 Sastamolon johdossa.
Toisessa erässä jatkettiin samaa rataa ja kova karvaus tuotti jälleen tulosta. Ajassa 19.53 hienon syöttö kuvion jälkeen Veera Pesonen iski tilanteen 3-0 hienosta poikittais syötöstä jonka antoi Maija Koivunen. Heti Sastamolon maalin jälkeen lapua kavensi hienon henkilökohtaisen suorituksen jälkeen 3-1, suoraan aloituksesta pelaaja purjehti keskustan läpi ja laukoi tarkan kudin yläriman kautta Sastamolon maaliin. Ajassa 24.04 Riikka Nurmela teki ottelun toisen maalin Elina Kannon syötöstä ja alkoi näyttämään taas että vastustaja ei pystynyt rakentamaan omaa syöttöpeliä ollenkaan. Kova karvaus oli liikaa ja Sastamolon puolustus pelasi varmaa peliä. Ottelun ehdotonta parhaimmistoa olikin puolustaja Marski Roiha joka tuntuu olevan vastustajille ylivoimainen ohitettava. 5 ottelussa varmaa työtä tehnyt puolustaja ei päästä ketään ohi ja taistelee esimerkillisesti loppuun asti.
Kolmanteen erään jatkettiin kovaa karvausta joka tuntui olevan Lapualle liikaa, ajassa 31.18 sama pari valjakko lisäsi johtoa jo 5-1 Riikka Nurmela teki ja Elina Kanto syötti. Ajassa 34.04 Veera Pesonen teki ja Marski Roiha syötti ottelun jo 6-1. Siinä vaiheessa ottelu oli jo selvä ja ottelua hallinnut Sastamolo rakensi vielä lukuisia maalipaikkoja. Loppuun iski vielä Kirsi Sipola sekä Elina Kanto ylivoimalla ottelun viimeisellä minuutilla ja ottelun lopputulos 8-1 oli oikeutettu. Ottelun tehokkaimpia olivat Riikka Nurmela 3+0 , Kirsi Sipola 1+2 Elina Kanto 1+2 Maija Koivunen 1+2 sekä ottelun ehdottomasti paras pelaaja Veera Pesonen 2+0. Sastamolon karvaus tuntuu olevan ylivoimaista ja Sastamolon hyökkäys on mahtavaa katseltavaa. Kuten vastustajan valmentaja sanoi ootelun jälkeen että on ihailtavaa katsoa ottelua jossa joukkue syöttelee paljon ja rakentaa maalipaikat puolustuksen kautta. Hieno ottelu ja hieno voitto.
Sastamolo Kings-Nibacos 13-0
Toiseen otteluun lähdettiin selvänä ennakko suosikkina. Vastaan tuli Kokkolan Nibacos. Ottelu lähti mahtavasti käyntiin kun vain 11 sekuntia ehdittiin pelata kun Maija Koivunen teki ottelun avaus maalin Kirsi Sipolan syötöstä. Ottelun toinen Sastamolon maali nähtiin ajassa 1.15 kun Kirsi Sipola teki ja Veera Pesonen syötti. Iloinen syöttöpeli ja rauhallinen peli tehosi Nibacosta vastaan ja ajassa 2.17 Veera Pesonen teki ja Kirsi Sipola syötti ja ottelu oli jo 3-0. Nibacos tyytyi vain lyömään palloa pois omalta alueelta. Ajassa 5.27 Riikka Nurmela teki 4-0 ja 5.42 Veera Pesonen 5-0 . Ottelu tuntui jo ratkenneen heti alku minuuteilla ja Sastamolo kehitti paikkoja liukuhihnalta. Ensimmäisessä erässä iski vielä Veera Pesonen kertaalleen ja Kirsi Sipola. Ottelussa kuitenkin Nibacos iski vielä maalin ensimmäisessä erässä kun Sastamolon hyökkäyksen keskeltä pääsi pomppu pallo jonka vastustajan pelaaja iski varmasti maaliin. Erätauolle mentiin 7-1 tilanteessa. Toinen erä jatkui samanlailla kun ensimmäinen erä, Sastamolo teki maaleja ja vastustaja oli täysin aseeton.
Toisessa erässä Riikka Nurmela sekä Kirsi Sipola molemmat tekivät vielä 2 maalia ja Annika Barsk yhden, lisäksi vastustaja teki yhden oman maalin kun Maija Riikka Koivunen toimitti pallo maalin eteen ja pallo pomppi vastustajan jalasta omaan maaliin. Ottelun tuomarit keskeyttivät ottelun toisessa erässä ajassa 25.54 kun 12 maalin ero saavutettiin. Ottelussa Sastamolo onnistui laajalla rintamalla jälleen, Kirsi Sipola 4+2, Veera Pesonen 3+3, Riikka Nurmela 3+0, Maija Koivunen 1+2. Sastamolon hurja vire jatkuu ja joukkueen hyökkäys näytää olevan liikaa monelle joukkueelle. Mikä hienointa jälleen Sastamolon jokainen pelaaja keräsi tehoja otteluissa ja sarjan pistepörssi näytää aika sini valkoiselta. Sarjan pistepörssin kärjessä kuuden ottelun jälkeen on Sastamolon Kirsi Sipola tehoilla 14+7 ja sarjan Maalipörssiä johtaa Sastamolon Riikka Nurmela 18 maalilla. Seuraava turnaus pelataan kokkolassa kahden viikon päästä ja nyt jatketaan samaa rataa. Hienot 4 sarja pistettä ja sarjan johto asema vain vahvistuu. Joukkue on nyt 6 ottelussa tehnyt sarjassa hurjat 56 maalia ja päästänyt omiin vain 4 maalia.
Sastamolo Kings - SB Kauhajoki 12-0
Sastamolon tyttöjen c juniorit jatkoivat sarjaa sunnuntaina kokkolassa ja otteluihin lähdettiin selvänä suosikkina. Ensimmäisessä ottelussa vastassa oli jo kertaalleen kohdattu kauhajoen joukkue ja otteluun lähdettiin aktiivisella karvauksella ja maltillisella syöttö pelillä. Ottelun alku oli jälleen aavistuksen hermostunutta mutta muutaman minuutin pelin jälkeen Sastamolo otti jälleen kerran pelin täysin haltuun. Ajassa 3.55 Riikka Nurmela iski ottelun avaus maalin puolustaja Inka Turtisen pitkän avauksen jälkeen.
Ottelun toista maalia ei kauan tarvinnut odotella kun ajassa 4.34 Kirsi Sipola iski Veera Pesosen syötöstä pallon varmasti verkon perille. 2-0 johto asemassa kuitenkin painotettiin maltillista syöttelyä ja varmaa oman pään peliä. Syöttöpeli kulki ihailtavan mallikkaasti ja paikkoja saatiin luotua paljon. Ajassa 11.04 Annika Barsk sai pallon Elina Kannon mainiosta syötöstä laitaan ja ohitti puolustajan ja sijoitti pallon maalin taka nurkkaan. Seuraavasta hyökkäyksestä Sastamolon laitahyökkääjä Veera Pesonen vielä kaunisteli tilanteen 4-0 ensimmäiselle tauolle. Ensimmäinen erä oli loistavaa peliä joukkueelta ja mitään ei oikeastaan tarvinnut muuttaa. Toiseen erään lähdettiin turvallisessa johto asemassa.
Toista erää ehdittiin pelata vain muutama minuutti kun ajassa 17.19 Kirsi Sipola osui ottelussa toistamiseen ja Veera Pesonen tarjoili syötön maaliin. Ajassa 22.03 myös Annika Barsk iski toisen maalin ottelussa, ja tilanne oli jo 6-0. Ottelussa Kauhajoki ainostaan tyytyi lyömään pallon ylös ja pitämään tuloksen edes kohtuullisena. Sastamolon tytöt kun pääsivät vauhtiin niin heitä ei tunnu enää mikään pysäyttävän, ajassa 24.12 Inka Turtinen teki ja Sipola syötti ja ajassa 26.51 Veera Pesonen teki ja Sipola syötti ja toiselle erätauolle mentiin 8-0 tilanteessa. Kolmanteen erään mentiin jo asenteella että ei enää turhaan väsytetä turhalla juoksulla ja otetaan rauhallisesti. Ajassa 36.35 Sipola teki ja Pesonen syötti ja Sastamolon ykkös nyrkin peli oli hienoa katseltavaa. Ajassa 39.12 Pesonen teki ja Sipola syötti. Ajassa 40.42 Riikka Nurmela teki illan toisen maalin ja tilanne oli jo 11-0 sitten ottelun lopullinen niitti tuli ajassa 41.26 kun Maija Koivunen teki ja Kirsi Sipola syötti ja ottelu keskeytettiin liian suuren maali eron vuoksi. Ottelua täysin hallinnut Sastamolo otti sarjassa jo 4 voiton keskeytyksellä. Mikään joukkue ei tunnu löytävän aseita teho pelaajien pysäyttämiseen ja ottelussa jälleen onnistuttiin laajalla rintamalla. Kirsi Sipola (3+4) Veera Pesonen (3+2) Riikka Nurmela (2+0) Annika Barsk (2+0) sekä puolustaja Inka Turtinen (1+2). Sarjaa selvästi dominoiva Sastamolo jatkaa voittojen tiellä.
Sastamolo Kings - Jeppis FBC 9-0
Seuraavassa ottelussa vastaan tuli Pietarsaaren joukkue Jeppis joka oli sarjan alku kankeuden jälkeen ottanut voiton ja tasapelin ja Jeppiksen ainoa tavoite oli voittaa ottelu. Sastamolo ei ollut aikaisemmin pelannut joukkuetta vastaan ja jokainen jännitti ennen ottelua sopivasti. Ottelun ensimmäinen minuutti oli aavistuksen uninen suoritus mutta muutaman nopean vaihdon jälkeen Sastamolo teki sen minkä jo niin monta kertaa aiemmin, otti ottelun ohjat käsiin täydellisesti. Ajassa 1.56 Maija Koivunen iski Sastamolon johtoon Elina Kannon syötöstä. Heti perään ajassa 2.26 Kirsi Sipola teki Maija Koivusen syötöstä ja alku unisuus oli kateissa. Kovalla karvauksella Jeppis pääsi ahdistamaan Sastamolon avauksia ja syöttöpeli ei aivan kulkenut samalla tavalla kuin ensimmäisessä ottelussa mutta olihan toiseen otteluun vastuskin paljon kovempi. Erässä ei enempää maaleja tehty vaikka paikkoja Sastamololla oli moneen maaliin.
Toiseen erään lähdettäessä huomasi että muutamilla pelaajilla alkoi jo jaloissa painaa eikä aivan saatu kaikkea irti. AJassa 20.17 Riikka Nurmela teki Elina Kannon syötöstä tilanne 3-0 ja heti perään Riikka Nurmela teki Sastamolon sarjan toisen ylivoima maalin ajassa 23.19. Toisen erän jälkeen turvallinen 4-0 johto ja vastustaja ei montaa laukausta saanut Sastamolon maalia kohti. Kolmanteen erään Jeppis tuli kuitenkin kovaa karvaamalla mikä ajoittain aiheutti ongelmia omassa päässä. Ajassa 32.30 Kirsi Sipola teki Pesosen syötöstä ja ajassa 33.20 Riikka Nurmela teki jo kauden viidennen hattutempun. Ajassa 34.12 Kirsi Sipola teki ja Koivunen syötti ja Sipolalle myös ottelussa hattutemppu. Ottelu oli jo 7-0 ja Sastamolon hyökkäyspeli on murskaavaa. Ottelun loppu minuuteilla Vielä Pesonen iski sipolan syötöstä ja Riikka Nurmela Turtisen syötöstä murkaavat loppulukemat 9-0 .
Ottelussa tehokkaimpia olivat Sastamolon Riikka Nurmela (4+0) Kirsi Sipola (3+1)Maija Koivunen (1+2).
Sastamolon tytöt ovat nyt jo tehneet 77 maalia 8 ottelussa mikä on uskomaton suoritus ja yhdessäkään ottelussa Sastamololle ei ole tehty yhtä maalia enempää. Tytöt jatkavat sarjaa kolmen viikon päästä Limingassa. 4 Pistettä ja puhtaalla pelillä jatketaan.
LNM-Sastamolo 1-6
Sastamolon tyttöjen c juniori joukkue matkusti sunnuntaina liminkaan jossa odotettavissa oli yksi kauden vaikeimmista turnauksista. Vastassa olivat sarjan neljäntenä oleva LNM sekä sarjan kolmantena oleva Remix. Peleihin lähdettiin selvinä ennakko suosikkeina koska aikasemmin kaikki ottelut hienosti pelannut Sastamolo oli dominoinut muita joukkueita ylivoimaisesti. Ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli kotijoukkue LNM joka oli alku kauden jälkeen selvästi parantanut otteitaan sarjassa. Ottelun alku oli hermostunut kuten jokaisessa pelissä tällä kaudella ja LNM aloitti erän kovalla karvauksella. Yleensä otteluissa muutaman minuutin pelin jälkeen Sastamolo on ottanut pallo kontrollin haltuun hyvällä syöttö pelillä mutta tällä kertaa tuntui että jokainen syöttö meni suoraan vastustajalle ja pallo pomppi koko ajan. Kuitenkin ottelun alkupuolella ajassa 2.47 Riikka Nurmela sai onnekkaasti pallon laidasta ja pääsi kahdestaan maalivahtia vastaan ja iski Sastamolon 0-1 johtoon. Ajassa 5.58 Sipola teki ja Pesonen syötti ja Sastamolo otti 0-2 johdon ottelussa. Ajassa 8.02 LNM sai ansaitun kavennuksen ottelussa kun suhteellisen helppo veto löysi tien verkon perille, täysin estettävissä oleva maali mutta tällä kertaa pomppi sisään.
Ottelu oli kuitenkin todella huolimatonta ja puolustuksen avaukset epäonnistuivat joka kerta. Hyökkääjät eivät liikkuneet tarpeeksi ja todellisia maali paikkoja ei saatu rakennettua. LNM pelasi aktiivista karvaus peliä ja loi parempia paikkoja maalin tekoon. Vielä ensimmäisen erän lopussa Sipola iski Pesosen syötöstä ottelun 1-3 ja johto oli turvallisen tuntuinen. Ensimmäisellä erätauolla painotettiin lyhyitä syöttöjä ja rauhallisuutta. Toinen erä oli Sastamololta selvästi kauden heikointa peliä ja LNM jopa hallitsi palloa enemmän mihin Sastamolo ei aiemmin ole tottunut. peli oli kauheaa katseltavaa ja ottelussa tuntui että yksikään syöttö ei mene perille kuten pitäisi. LNM joukkueelle pitää nostaaa hattua kovasta karvauksesta joka sai Sastamolon joukkueen paniikkiin omassa päässä. Hieman toisen erän puolen välin jälkeen nähtiin kuitenkin ensimmäinen valon pilkahdus pelistä kun puolustus sai hyvän avauksen laitaan Maija Koivuselle ja Koivunen ohitti yhden pelaajan ja syötti keskustaan nousseelli Sipolle ja Sipola jatkoi namu passin Pesoselle vasempaan laitaan jossa odotti tyhjä maali. Pesonen ei erehtynyt ja peli oli 1-4. Toiselle erätauolle mentiin tilanteessa 1-4. Huolimatonta peliä ja LNM olisi paremmalla viimeistelyllä ollut tasoissa. Sastamolon maalilla pelannut Veera Palokangas otti muutamia tärkeitä torjuntoja erässä. Ottelun kolmas erä mentiin samalla kaavalla ja peli oli suoraan sanoen surkeaa katsoa. LNM ei saanut kavennusta paikoista joita Sastamolo tarjosi ja niimpä ottelun sinetti tuli kolmannen erän loppu puolella kun ensin ajassa 40.06 Riikka Nurmela teki ja Elina Kanto antoi loisto syötön vasempaan laitaan ja heti perään ajassa 42.07 sama parivaljakko iski loppu lukemat 1-6. Ottelussa ei ollut mitään hyvää muuta kun että maali paikat käytettiin hyödyksi ja saatiin ottelusta 2 pistettä lisää. Paljon jäi parennettavaa. Ottelun tehokkaimat Sastamolo pelaajat olivat Kirsi Sipola 2+1 Veera Pesonen 1+2 Riikka Nurmela 3+0 sekä Elina Kanto 0+2
Sastamolo-Remix 2-1
Toisessa ottelussa vastaan tuli sitten sarjan kolmantena oleva Remix Isostakyröstä. Ottelua ennen koitettiin saada oma peli kuntoon ja ottaa syöttöpeli haltuun ottelussa koska ensimmäisen ottelun jälkeen ei voitu ainakaan huonommin pelata. Ottelu oli alku sekunneista lähtien Sastamolon peli ja nyt syöttöpeli kulki loistavasti ja laukauksia saatiin koko ajan vastustajan maalille. Remix ei voinut muuta kun pallon saatuaan lyödä pallo takaisin Sastamolon puolustajille ja rakennettiin uutta hyökkäystä heti perään. Ensimmäinen erä näytti taas huomattavasti paremmalta vaikka tilanne olikin 0-0 . Ensimmäiselle erätauolle mentiinkin samassa tilanteessa 0-0. Toisen erän alkuun Remix otti tyhmän jäähyn kun muuri oli liian lähellä vaparissa ja Sastamolo sai mahdollisuuden koittaa ylivoimalla. Ylivoimaa ehdittiin pelata minuutin verran kun ajassa 20.25 Veera Pesonen iski tarkan laukauksen Riikka Nurmelan syötöstä maaliin ja tilanne 1-0. Ottelu jatkui samalla kaavalla ja harvoin näkee niin yivoimaista pallon hallintaa ja maali paikkoja rakennettiin liukuhihnalta. Pesonen tuhri monta hyvää paikkaa kuten myös Sipola ja Nurmela. Tuntui että Remix puolustus peitti kaikki laukaukset ja hieman huonolla tuurillakin välillä palloa ei saatu verkon perille. Toisen erän jälkeen tilanne 1-0 ei antanut oikeutta kyllä Sastamolon pelille, nyt ontui viimestely.
Kolmas erä oli samanlaista ylivoimaista hallintaa ja ajassa 39.27 sitten Remix sai puolen kentän tietämiltä vapaalyönnin ja pomppupallo iskettiin verkon perille ja ainakin kolme Sastamolon pelaajaa seurasi katseella pallon tekemättä mitään. Ottelu oli tasoissa 1-1 ja Sastamolo oli ensimmäistä kertaa kaudella pelin lopussa tilanteessa jossa pitäisi saada tehtyä maali. Muutamilla pelaajilla tuntui jo usko loppuvan kun mistään ei saatu palloa sisään vaikka paikkoja oli koko ajan. Sitten ajassa 44.22 Maija Koivunen vei pallon oikeasta laidasta sisään ja huomasi keskustaan tullen Sipolan jolle pallo pelattiin Sipola ei tällä kertaa erehtynyt ja iski pallon hienolla laukauksella maalin vasempaan ylänurkkaan ja maali oli tärkein koko kauden aikana. Ottelua oli jäljellä vain 44 sekuntia ja pallo pidettiin ottelun loppuun omalla joukkueella ja kauden tiukin ottelu oli saatu käännettyä voitoksi. Harvoin pääsee seuraamaan ottelua jossa koti joukkue laukoi miltei 80 laukausta vastustajan päähän ja vastustaja sai 15 laukausta aikaan. Peli oli täysin Sastamolon hallinnassa koko ottelun läpi ja tällä kertaa joukkue taisteli loppuun asti pelissä. Hieno voitto ja mikä tärkeintä niin peli saatiin yhden huonon ottelun jälkeen takaisin oikeille raiteille. Tehoille ottelussa pääsivät Veera Pesonen 1+0 Kirsi Sipola 1+0 Maija Koivunen 0+1 Riikka Nurmela 0+1. 2 tärkeää voittoa josta on hyvä jatkaa seuraavaan turnaukseen joka pelataan Lapualla 25.2
Jeppis-Sastamolo 0-5
Sastamolo Kingsin tyttöjen sarja jatkui menneenä viikonloppuna Lapualla. Vastaan tulivat turnauksessa Pietarsaaren Jeppis sekä Hipa himangalta. Edellisen turnauksen vaikeiden otteluiden jälkeen oli harjoiteltu huolella ja puhuttu asioista jotka meni pieleen edellisissä otteluissa. Nyt ennen peliä joukkueen ilme ja taisteluhenki uhkui itsevarmuutta ja jokainen halusi kentälle pelaamaan. Yleensä otteluiden alut ovat olleet tytöille vaikeita mutta tällä kertaa ei siltä vaikuttanut. Heti ensimmäisestä vaihdosta alkaen otettiin pallo kontrolli haltuun ja heti ensimmäisestä hyökkäyksestä rokotettiin vastustajan huono puolustus pään pelaaminen kun ajassa 1.21 Maija Koivunen kuljetti pallon vasempaan kulmaan josta tarjoili namu passin maalin edustalle hiipineelle Sipolalle. Sipola iski ottelun 0-1. Vaikka peliä hallittiin ja paikkoja saatiin luotua paljon niin viimeistely tuntui ontuvan hiukan. Kuitenkin ajassa 9.14 sama parivaljakko oli asialla kun Koivunen passasi ja Sipola sivalsi. Lukemat 0-2. Ensimmäisen erän loppuun vielä Veera Pesonen teki ja Sipola syötti ajassa 13.09. Ensimmäiselle erätauolle mentiin turvallisessa 0-3 johdossa. Toinen erä oli hienoa Sastamolon hallintaa ja syöttöpeli kulki mallikkaasti.
Jokaiseen vastustajan avaukseen iskettiin kiinni ja puolustuksessa ensimmäistä sarja ottelua pelannut Tuuni Turtinen vakuutti koko joukkueen taidoillaan vaikka onkin huomattavasti muita nuorempi sarjassa. Puolustus toimi hienosti ja tällä kertaa avaukset saatiin omille pelaajille. Sastamolo olisi kyllä ansainnut muutaman maalin erään mutta tällä kertaa toinen erä oli maaliton. Vastustaja tuntui melko haluttomalta pelaamaan ja palloa saatiin rauhassa liikutella. Kolmanteen erään jatkettiin samaa syöttöpeliä ja lopulta ajassa 34.54 painostus palkittiin ja Sipola iski ottelussa hattutemput ja kukapas muu maalin olisi syöttänyt kuin Maija Koivunen. Peli oli koko ottelun läpi hienosti hallinnassa ja loppulukemat ottelulle iski Riikka Nurmela ja syötön tarjoili jälleen Maija Koivunen. Ottelun loppulukemat 0-5 ja tyytyväinen voi olla. Ensimmäisen ottelun tehokkaimpina häärivät Kirsi Sipola (3+1) Maija Koivunen (0+4) ja yhden maalin tehneet Veera Pesonen sekä Riikka Nurmela. Erityisen kovan työn ilman tehoja tekivät Tuuni Turtinen debyytti ottelussaan sekä Annika Barsk hyökkäyksessä.
Hipa-Sastamolo 1-4
Toista ottelua moni odotti kovasti koska vastaan tuli ennakkoon sarjan kovin vastustaja Himangan pallo. Asenne ennen ottelua oli ihailtavaa ja kaikilla oli kova hinku päästä pelaamaan kovaa joukkuetta vastaan. Ensimmäisessä ottelussa Himanka kaatui lukemin 3-1. Pelin alku oli aika hermostunutta puolin kuin toisinkin ja molemmat saivat muutamia laukauksia maalia kohti. Sitten erän puolivälissä alkoi näkyä Sastamolon pelaajien yksilö taidot ja pallon hallinta kääntyi täysin Sastamololle. Kuitenkin hieman yllättäen Himanka otti johdon ottelussa ajassa 9.40 kun suhteellisen löysä veto päätyi verkon perukoille, hyökkääjä oli hiukan myöhässä eikä ehtinyt laukausta peittämään. Se ei paljon joukkuetta lannistanut vaan sama iloinen peli asenne säilyi ja niinpä ajassa 12.52 Veera Pesonen tasoitti ottelun 1-1 Maija Koivusen esityöstä. Ensimmäiselle erätauolle siis lukemissa 1-1 mutta hallinta oli kuitenkin Sastamolon puolella. Toiseen erään lähdettiin asenteella että nyt taistellaan loppuun asti. Ajassa 19.37 Kirsi Sipola niittasi lukemat 1-2 Veera Pesosen syötöstä, Sipola iski maalin melkein nollakulmasta etuylänurkkaan johon maalivahti ei ehtinyt juurikaan reagoida. Taistelu jokaisesta pallosta oli huikeaa ja jokainen 2 kamppailu tilanne voitettiin.
Syöttöpeli kulki ja peliä oli ilo katsella. Annika Barsk sekä Elina Kanto esittivät hienoa syöttöpeliä toisessa erässä ja saivat monta hienoa tilannettä rakennettua. Sitten ajassa 27.22 Annika Barsk riisti pallon vastustajan hyökkääjältä ja ohitti toisen pelaajan ja latasi illan komeimman maalin, aivan yläriman alle ylänurkkaan suunnattu veto ja peli oli jo 1-3. Loistava palkinto ottelussa loistaneelle Barskille. Kolmanteen erään lähdettiin asenteella että vastustajalle ei anneta yhtään tilaa eikä ainuttakaan maalia. Respti tuntui toimivan koska jokaisen Hipan laukauksen eteen ehti joku hyäkkääjistä. Puolustus pelasi uskomattoman hyvin ja pallo toimitettiin aina varmasti omille pelaajille. Vaikka Hipa yritti ankarasti kavennusta niin Sastamololla ei todellisuudessa ollut minkäänlaista hätää ja ottelun loppuniitin iski sitten Veera Pesonen ja syöttäjänä tuttu Koivunen. Loppulukemat 1-4 ja samalla aluejatkosarjan voitto varmistui ennen viimeisiä otteluita. Hienoa oli huomata kuinka voitoista osataan nauttia ja jokaisella pelaajalla oli hymy herkässä otteluiden jälkeen. Ensimmäisellä kaudella ja otteet ovat olleet huikeita, kukaan ei osannut odottaa tätä tytöiltä ja sm liigan playoff karsinta paikka varmistui. Kausi jatkuu 11.3 lohtajalla jossa vastaan tulevat sitten Lnm sekä Remix.
Ottelun tehokkaimmat Veera Pesonen (2+1), Maija Koivunen (0+2), sekä yhden maalin tehneet Annika Barsk sekä Kirsi Sipola.
Sastamolo Kings-LNM 7-1
Tyttöjen aluejatkosarjan päätös ottelut pelattiin Lohtajalla 11.3 ja loistavan kauden pelanneella joukkueella ei ollut paineita voitoista koska sarjan voitto oli jo varmistettu aiemmin. Pienenä yllätyksenä kuitenkin ennen ottelua oli jälleen sopiva jännitys hiukan rikkonaisen hiihtoloma viikon harjoittelun vuoksi mutta voittoja lähdettiin hakemaan. Ensimmäisessä ottelussa vastaan tuli Limingan joukkue joka ensimmäisessä kohtaamisessa voitettiin 6-1 lukemin. Otteluun löhdettiin aktiivisella karvauksella ja se näytti olevan kova purtava Limingan puolustukselle. Palloja riistettiin ja ajassa 6.33 Veera Pesonen teki maalin Maija Koivusen poikkikentän syötöstä. Lukemat 1-0 ja peli tuntui kulkevan toivotulla tavalla. Vain minuutti ensimmäisestä ajassa 7.33 Annika Barsk teki ja Riikka Nurmela syötti ja ottelu 2-0. Ensimmäisen erän lopussa vielä ajassa 9.25 Lnm osoitti taistelua ja kavensi tilanteeksi 2-1 kun pienestä kulmasta laukonut Tessa Ronkainen yllätti maalivahti Veera Palokankaan. Ensimmäiselle erä tauolle mentiin kuitenkin 2-1 johdossa. Toisen erän alussa sitten Veera Pesonen otti ohjat käsiin ja ajassa 16.32 Teki illan toisen maalin hienon karvauspelin päätteeksi ja ottelu oli jo 3-1. Sitten ajassa 25.06 Sastamolo käytti ylivoiman hyödykseen ja Kirsi Sipola teki ja Veera Pesonen syötti. ja tilanne 4-1. Ajassa 26.37 Maija Koivunen ohitti Limingan puolustuksen ja syötti Pesoselle maalin nurkalle joka varmasti siirsi Sastamolon jo 5-1 johtoon. Ottelu tuntui jo ratkenneen mutta kuitenkin viimeiseen erään lähdettiin taistelemaan. Ajassa 36.12 Elina Kanto sai maalin takaa syötön Riikka Nurmelalta ja Kanto iski tilanteeksi 6-1. Heti seuraavassa vaihdossa vielä ajassa 36.56 Kirsi Sipola teki Veera Pesosen syötöstä loppu lukemat 7-1. Ottelussa hurjaan vireeseen äitynyt Veera Pesonen iski tehot (3+2) , Kirsi Sipola(2+0), Maija Koivunen (0+2) Riikka Nurmela(0+2) ja yhden maalin tehneet Annika Barsk sekä Elina Kanto. Hieno ottelu ja hieno voitto.
FBC Remix-Sastamolo Kings 0-5
Toisessa ottelussa vastaan tuli Isostakyröstä Remix joka tasaisen kauden jälkeen lähti puolustamaan tarkasti Sastamolon hyökkäyksiä. Ensimmäisessä ottelussa Sastamolo vei niukan voiton 2-1 ja samaa oli luvassa nytkin. Tiukkaa puolustusta ja peittoa. Ottelua ei kauan ehditty pelata kun ajassa 4.35 Veera Pesonen teki Inka Turtisen syötöstä lukemat 1-0. Maalin jälkeen Remix ei kauheasti päässyt rakentamaan hyökkäystä vaan keskittyi tarkkaan puolustus pään pelaamiseen joka tuntui toimivan. Ensimmäiselle erätauolle mentiin kuitenkin johdossa 1-0. Toisessa erässä peli jatkui samanlaisena ja maali paikkoja saatiin luotua todella hienosti. Paremmalla viimestelyllä ottelu olisi voinut jo ratketa toisessa erässä. Ajassa 23.59 Riikka Nurmela iski pallon verkkoon Annika Barskin syötöstä. Viimeiseen erään lähdettiin 2-0 johdossa. Kolmannessa erässä Sastamolon joukkue kuitenkin iski uuden vaihten silmään ja onnistumisia alkoi tulemaan ajassa 33.27 Veera Pesonen teki ja Maija Koivunen syötti ja ottelu oli 3-0. Ajasssa 37.47 Riikka Nurmela teki ja Annika Barsk syötti ja illan sinetin iski vielä sama parivaljakko ajassa 44.06. Ottelusta ansaittu voitto lukemin 5-0 ja ottelussa tehokkaimpia olivat Riikka Nurmela(3+0), Annika Barsk(0+3), Veera Pesonen (2+0),
joukkueen kausi on ollut yhtä nousukiitoa ja nyt matka jatkuu kohti sm liigan pudotuspeli karsintoja. Mahtavaa työtä tehnyt joukkue ansaitsi sarjassa 14 ottelussa täydet 28 sarja pistettä ja huikea 106 tehtyä maalia ja vain 8 päästettyä.
Sastamolo Kings-JoKa 2-8
Ennakkoon koko karsinnan kovin joukkue tuli vastaan arvonnan tuloksena ja peliin lähdettiin täysin tietämättömänä joukkueen tasosta. Sastamolon tyttöjen joukkue oli jo saavuttanut todella paljon kauden aikana joten siinä mielessä paineita ei ollut kovasti. Kuitenkin ennen ottelua montaa pelaajaa jännitti todella paljon ja odotukset olivat suuret. Ennen ottelun alkua painotettiin vain että pelin pitää olla mukavaa ja että koitetaan vain pelata omaa peliä. Ottelun alku oli jälleen todella hermostunutta ja palloa ei oikein maltettu ottaa kunnolla kontrolliin. Ensimmäinen erä oli kuitenkin todella tasaista vääntöä ja tytöt jaksoivat hyvin peittää kaukaa tulevat laukaukset. Maalivahtikin torjui muutaman laukauksen mutta pallo pomppi monesti kuitenkin pois käsistä. Sitten ajassa 13.09 Sastamolon Veera Pesonen ahdisti vastustajaa Joutsenon kenttä päädyssä ja riisti pallon ja syötti sen keskustaan juosseelle Maija Koivuselle joka iski tilanteen 1-0 Sastamololle. Kuitenkin ensimmäinen erä näytti että Joutseno hallitsi palloa johon Sastamolo ei ollut aiemmin tottunut ja se toi oman ongelman peliin. Pelin avaukset omasta päästä ei oikein onnistuneet kertaakaan ja hyökkääjät laskivat hakemaan syöttöpaikkoja liian läheltä puolustusta ja Joutsenolla oli useita hienosti rakenneltuja maalipaikkoja.
Erä tauolla oli hieman näkyvissä epätoivoa koska omaa peliä ei oikein oltu vielä saatu käyntiin ja vastustaja karvasi todella taidokkaasti peittäen kaikki avaukset. Toisen erän alku oli sitten katastrofaalinen ja vain 17 sekuntia aloituksen jälkeen Joutseno tasoitti tilanteeksi 1-1. Puolustus ei ollut tarpeeksi uhrautuvainen ja hyökkääjilläkin oli ongelmia ehtiä Joutsenon pelaajien juoksu tahtiin. Ajassa 17.25 Joutseno iski 2-1 ja laukaus meni helposti sisään maalin etunurkasta. Ajassa 18.57 sitten Joutseno iski sitten jo 3-1 ja nyt tyttöjen silmissä alkoi näkymään epätoivo. Unohdettiin aivan täysin avaukset ja niiden merkitys ja pallo menetettiin aina suoraan vastustajalle. Sitten ajassa 23.51 kuitenkin Kirsi Sipola iski kavennuksen 3-2 Maija Koivusen syötöstä kulma vaparista. Etunurkassa oli tilaa sen verran että pallo löysi tien verkon perille. Joutseno ei siitä hätkähtänyt ja vain minuutti edellisestä sitten Joutsenon kaukolaukaus meni verkon perille ja tilanne 4-2. Ajassa 26.59 Joka vielä teki 5-2 ja Sastamolon joukkue pelasi todella huonoa peliä.
Mikään osa alue ei oikein kulkenut ja tuntui että aikaa kentällä ei ollut mihinkään. Periaatteessa Sastamolo antoi Joutsenon helposti tehdä 4 maalia ja ainoastaa yksi maali oli niin hienon kuvion päätteksi että puolustus ja maalivahti ei sitä olisi voinut estää. Toisen erän tauolla huomasi jo että moni luovutti ottelun ja kiinnostusta taisteluun ei oikein huomannut. Kolmas erä jatkui samalla kaavalla ja ajassa 40.05 sekä 40.37 sekä 42.30 vielä joutseno kaunisteli loppulukemat 2-8 ja Sastamolon tie päättyi ensimmäiseen karsinta otteluun. Kauden huonoin esitys ja muutamia onnistujia oli ottelussa kuten puolustuksessa hyvän pelin pelannut Susanne Lager. Hyökkäyksessä mallikkaasti taistelivat Annika Barsk sekä Veera Pesonen sekä Maija Koivunen. Omasta mielestäni kaikilla pelaajilla yksi kauden heikoimmista esityksistä mutta olihan vastuskin kuitenkin sm sarjan 4. Ei ole häpeä hävitä paremmalle joukkueelle ja tällä kertaa Joutsenon joukkue ansaitusti otti ottelun voiton. Kuitenkin hieno ensimmäinen kausi 15 ottelua kertyi ja niistä 14 voittoa. Taso ero etelän välillä ei kuitenkaan ole kovinkaan suuri joten kovalla harjoittelulla ne saadaan kurottua umpeen. Ensi vuonna tytöillä onkin uudet haasteet edessä kun joukkue lähtee pelaamaan naisten pohjoisen 3 divisioonaa jossa päästään hakemaan hyvää kokemusta ja toiveissa on myös saada lisää pelaajia mukaan joukkueeseen. Tytöt kiittää kaikkia kauden aikana seuranneita ja tukensa antaineita ja toivottavasti ensi vuonna menestys on saman kaltaista.