Viikonloppu toi neljä pistettä

 

Sastamolo lähti hakemaan jälkimmäiseltä Oulun seudun reissultaan täyttä kahta pistettä hyvin sujunen lauantain jälkeen. Ja näinhän siinä kävikin, Sastamolo syötti Merikoskelle karvasta kalkkia täydet 60 minuuttia. Kings jatkoi siitä mihin oli lauantaina jäänyt. Haukiputaalla kemiläiset pelasivat kaksi jälkimmäistä erää todella ehjää ja kurinalaista peliä. Sama jatkui Kempele hallissa, jossa kemiläiset olivat tyly vieras kuskaten pisteet kotiin lukemin 6-2. Merikoski oli melko lailla aseeton vieraiden tiiviin ja kurinalaisen puolustusviisikon ahdistamana. Ensimmäisessä erässä näkyvimpään rooliin astui edellisen päivän tavoin runsaat jäähyt, joita vastustaja joutui ottamaan Kings hyökkäysten vyöryessä kohti oululaisten maalia. Kaikkinensa, ainoa asia ottelussa, jossa parantamiseen varaan jäi Sastamololle oli ylivoima. Sastamolo sai pyörittää ylivoimalla ottelussa yhteensä 11min saamatta maaleja aikaiseksi. Toki tasaviisikoin maaleja nähtiin heti avauserässä. Kun ottelu oli vanhentunut 3.34 Juha Tammela laittoi maalin takaa tulleesta syötöstä pallon varmasti maalin tilanteeksi 0-1. Seuraavan kerran vierasmaalia juhlittiin ajassa 9.33, asialla ykkösketju ja Jiri Holpainen Vesa Hytösen esityöstä. Merikosken pelaajat tuhrivat mahdollisuutensa ensi erässä istumalla 7 minuuttia jäähyaitiossa, vaikkakaan Kings YV olikin saamatonta niin alivoimalla pelaamisen myötä pelin hallinnan oululaiset saivat unohtaa. 

Toiseen erään Sastamolo ei lähtenyt suinkaan varmistelemaan tai ainoastaan purkamaan palloa, vaan kasvatti johtonsa neljään yhteen. Maalareina toimivat serkkupojat Toni ja Juha Tammela. Ratkaiseva ja viimeinen erä on ollut tähän saakka liian monta kertaa Sastamolon turma. Mm. edellisessä joukkueiden kohtaamisessa Merikoski väänsi pelin kuin ihmeenkaupalla tasoihin ottelun loppuhetkillä oltuaan parin maalin tappioasemassa. Nyt, ehkä kokemuksen myötä kemiläisleirissä turha häsyäminen jätettiin ja ilotulitus sen kuin jatkui. Jiri Holpainen ja Vesa Hytönen tekivät kolmannen erän alkuun maalin miehen tilanteeksi 6-1 ja tervakaupungin joukkueet olivat tätä myötä höyhennetty. Jarmo Anttila toi lohtua Merikoskelle iskemällä illan toisen maalinsa ajassa 46.14 Sastamolo puolustuksen hieman torkkuessa. Nämä jäivät myös loppunumeroiksi. Sastamolon illan onnistujia on vaikea nimetä, sillä tämä samoin kuin lauantainen voitto oli koko joukkueen loistavasta työmoraalista ja uhrautuvasta pelistä annettu palkinto. Parhaat pistemiehet löytyvät totutusti ykköskentällisestä: J. Tammela 2+0, Vesa Hytönen 1+2 ja Jiri Holpainen 1+1. Toki oli kakkoskentällinenkin oli hyvässä vauhdissa, ilmentymänään Jaakko Korhonen. Tämä "Peurasaaren pendolino" aiheuttaa nopeudellaan vastustajan kun vastustajan puolustukselle harmaita hiuksia ja paljon rangaistuksia.

 

19.1 Kempele halli

Merikoski SBT-Sastamolo Kings 2-6 (0-2, 1-2, 1-2)

0-1    3.34     Juha Tammela (Jiri Holpainen)

0-2    9.33     Jiri Holpainen (Vesa Hytönen)

0-3    22.27    Juha Tammela (Vesa Hytönen)

1-3    22.44    Jarmo Anttila (Mikko Tuohimaa)

1-4    24.32    Toni Tammela (Jaakko Korhonen)

1-5    41.27    Ville Mänty (Tommi Häggström)

1-6    46.01    Vesa Hytönen

2-6    46.14    Jarmo Anttila

 

Jäähyt:

9.36     Jussi Vilppula 5min (väkivaltainen peli)

14.56    Markus Paakkari 2min (työntäminen)

31.46    Ville Mänty 2min (mailaan lyöminen)

37.49    Markus Paakkari 2min (työntäminen)

54.43    Jussi Tilus 2min (kiinnipitäminen)

Harmaalla pohjalla Sastamolon tilastomerkinnät